10 viikon ohjattu valmennus ensimmäistä sijoitusasuntoa harkitsevalle.
Olet kiinnostunut asuntosijoittamisesta. Tiedät, että asuntosijoittaminen voisi olla fiksu askel kohti pitkäjänteistä varallisuuden kasvattamista. Et ehkä kuitenkaan tiedä mistä aloittaa.
Ei hätää, sillä olet löytänyt juuri oikeaan paikkaan. Liity mukaan valmennukseen, jossa etenet Turvallinen ensiaskel™ -menetelmällä askel kerrallaan kohti sinun ensimmäistä sijoitusasuntoasi. Kuulostaako tämä siltä, mitä olet etsinyt?
Suomen Vuokranantajien mentori 2026
Marjo Huikuri, asuntosijoittaja
Oletko miettinyt asuntosijoittamisen aloittamista jo pitkään?
Olet lukenut artikkeleita, kuunnellut podcasteja, selannut kohdeilmoituksia ja ehkä jopa laskenut mielessäsi, mitä tapahtuisi, jos omistaisit yhden vuokra-asunnon kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä.
Ajatus tuntuu houkuttelevalta. Mutta sitten vastaan tulee se sama pysäyttävä tunne:
Ja niin ensimmäisen sijoitusasunnon osto siirtyy taas vähän eteenpäin.
Yksi sanoo, että tärkeintä on kassavirta. Toinen puhuu arvonnoususta. Kolmas varoittaa taloyhtiölainoista. Neljäs kertoo, että nyt ei kannata ostaa mitään. Viides taas sanoo, että parhaat ostot tehdään juuri epävarmassa markkinassa.
Lopulta käy helposti niin, että mitä enemmän opit, sitä vaikeammalta ensimmäinen päätös tuntuu.
Ensimmäisen sijoitusasunnon ostaminen ei muutu turvallisemmaksi sillä, että tiedät kaiken mahdollisen asuntosijoittamisesta. Se muuttuu turvallisemmaksi, kun tiedät:
Ensimmäisen sijoitusasunnon kohdalla tärkeintä ei ole löytää täydellistä kohdetta. Tärkeintä on oppia etenemään tavalla, jossa päätös ei perustu fiilikseen, somevinkkiin tai sokkona otettuun riskiin, vaan selkeään prosessiin.
Sinulla ei ole enää vain kasa irrallista tietoa. Sinulla on selkeämpi käsitys siitä, miten ensimmäistä sijoitusasuntoa kannattaa lähestyä.
Tiedät, mitä sinun pitää selvittää ennen ostoa. Osaat laskea kannattavuutta. Ymmärrät, milloin kohde ei sovi sinulle. Tunnistat aloittelijan yleisimmät sudenkuopat. Ja ennen kaikkea: et pyöritä asiaa enää yksin omassa päässäsi.
Et enää odota "täydellistä hetkeä", joka ei ehkä koskaan tule. Sen sijaan etenet harkitusti, varmemmin ja selkeämmin kohti ensimmäistä sijoituspäätöstäsi.
Haluatko mukaan?
Tämä valmennus toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa pienenä pilottiryhmänä: mukaan mahtuu 15 osallistujaa, ja ryhmä alkaa 7.9.2026. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Minun nimeni on Marjo Huikuri, ja olen asuntosijoittaja sekä Vauraudenpolku.fi:n perustaja.
Olen toiminut asuntosijoittajana vuodesta 2020 oman päätyöni ohessa, ja salkussani on tällä hetkellä vajaat viisitoista asuntoa neljässä eri maakunnassa - sekä pitkäaikaisessa vuokrauksessa että flippauksina. Vuodelle 2026 minut on valittu yhdeksi Suomen Vuokranantajien mentoreista.
Loin tämän valmennuksen, koska olen itse käynyt läpi samat epävarmuudet kuin moni ensimmäistä sijoitusasuntoaan harkitseva ja haluan auttaa sinua etenemään selkeämmin ja hallitummin kuin oma polkuni oli.
Odotan innolla, että pääsen tutustumaan sinuun ja auttamaan sinua ottamaan ensimmäiset, harkitut askeleet. Nähdään valmennuksessa!
Menetelmä valmennuksen takana
Viisi vaihetta oikeassa järjestyksessä, niin että jokainen päätös perustuu tarkistettuun tietoon ja omiin lukuihisi, ei tunteeseen tai arvaukseen.
Selvität tavoitteesi, oman taloutesi ja puskurisi, ja määrität niistä ostoraamin eli enimmäishinnan, jonka yli et mene, ennen kuin aloitat aktiivisen kohdehaun.
Määrittelet, millainen asunto, sijainti ja taloyhtiö sopivat juuri sinun tilanteeseesi, ja mitkä asiat saavat sinut hylkäämään kohteen.
Arvioit vuokratuoton, kassavirran, rahoituksen, remonttivaran ja muut riskit ennen päätöstä, et sen jälkeen.
Etsit ja vertailet kohteita järjestelmällisesti, tarkistat vuokrattavuuden ja päätät perustellusti: etene, selvitä lisää tai kävele pois.
Valitset vuokralaisen, teet vuokrasopimuksen, tunnet vuokranantajan perusvelvollisuudet ja rakennat oman 90 päivän jatkosuunnitelmasi.
Ennen seuraavaa vaihetta varmistat, että edellisen olennaiset asiat ovat riittävän hyvin selvillä:
Viisi askelta. Viisi turvatarkistusta. Päätös, joka perustuu omiin lukuihisi eikä arvaukseen.
Valmennuksen kymmenen viikkoa kuljettavat sinut näiden vaiheiden läpi ohjatusti.
Turvallinen ensiaskel™ -menetelmä ei tarkoita riskitöntä sijoitusta. Sen tehtävä on tehdä olennaiset luvut, riskit ja päätösvaihtoehdot näkyviksi ennen kuin etenet.
Valmennus
Tästä alkaa matkasi asuntosijoittajaksi.
Asuntosijoittamisen turvalliset ensiaskeleet on kymmenen viikon valmennus sinulle, joka haluat aloittaa järkevästi. Etenet askel kerrallaan Turvallinen ensiaskel™ -menetelmällä: selkeytät lähtötilanteesi ja tavoitteesi, opit tunnistamaan aloittelijalle sopivan kohteen, laskemaan kannattavuutta ja arvioimaan riskejä.
Tavoite ei ole painostaa ostamaan nopeasti, vaan auttaa sinua ymmärtämään, milloin kohde on sinulle järkevä ja milloin siitä kannattaa kävellä pois.
Tämä valmennus on rakennettu yhtä asiaa varten: että pääset aloittamisen pelosta liikkeelle suunnitelmallisesti, et uhkarohkeasti.
Syy on yksinkertainen: tieto ei yksin riitä. Tarvitset prosessin, jossa viet opit omaan tilanteeseen - ja jonkun, jolta voit kysyä, kun kohtaat käytännön tilanteen jota ei löydy mistään oppaasta.
Tässä valmennuksessa et opiskele asuntosijoittamista teoriassa. Teet joka viikko käytännön tehtäviä, lasket oikeita lukuja ja saat vastauksia juuri sinun tilanteisiisi.
Kuulostaako siltä mitä olet etsinyt?
8 moduulia videoineen ja työkirjoineen. Sisällöt avautuvat viikko kerrallaan, joten et huku kaikkeen kerralla. Jokaisella viikolla on käytännönläheinen tehtävä joka vie sinua konkreettisesti eteenpäin.
Joka maanantai klo 17:30-19:00 voit osallistua 90 minuutin Valmentaja Vastaa -liveklinikkaan. Voit kysyä suoraan omasta tilanteestasi, ja opit samalla muiden kysymyksistä. Kaikista klinikoista tulee tallenne.
Viikoilla 5 ja 8 ei ole uutta teoriaa. Käytät ajan siihen, että viet opitun käytäntöön omassa tilanteessasi. Lisäksi saat "Sinä kysyt ja Valmentaja vastaa" -videot, joissa käsittelen yleisimmät esiin tulleet kysymykset.
Voit kysyä mieltä askarruttavista asioista liveklinikoissa, valmennuksen alustalla ja pienryhmissä, joita järjestetään halukkaiden kesken. Huomaat nopeasti, että muutkin pohtivat samoja kysymyksiä - ja se yksin helpottaa jo aika paljon.
Kannattavuuslaskuri, tarkistuslistat ja muut materiaalit, joita voit hyödyntää myös valmennuksen jälkeen.
Liveklinikoilla saat kokeneen sijoittajan vastauksen juuri sinun tilanteeseesi. Esimerkiksi: pienellä paikkakunnalla kahden kilometrin päässä keskustasta oleva asunto voi olla vuokralaisen silmissä jo liian kaukana, kun julkinen liikenne on heikko. Tällaista hiljaista tietoa ei löydy hakukoneista, vaan se syntyy vain kokemuksesta. Ja juuri sitä saat joka viikko.
Viikko 1: Aloittajan ajattelutapa ja turvallinen lähtö. Purat epävarmuutta, tunnistat yleisimmät pelot ja rakennat selkeän tavoitteen ensimmäiselle sijoitusasunnolle.
Viikko 2: Oma taloustilanne ja rahoitusmahdollisuudet. Selvität oman ostokykysi, budjettisi ja rahoituksen realiteetit.
Viikko 3: Hyvän ensimmäisen sijoitusasunnon tunnistaminen. Opit, millainen kohde sopii aloittelijalle ja mitä sinun kannattaa välttää.
Viikko 4: Laskelmat ja riskien arviointi. Opit arvioimaan kohdetta numeroiden avulla ja huomioimaan riskit ennen päätöstä.
Viikko 5: Toteutusviikko, Valmentaja vastaa. Teet tehtävät loppuun, tarkennat laskelmia ja saat vastauksia epäselviin kohtiin.
Viikko 6: Kohteiden etsiminen, vertailu ja päätöksenteko. Opit etsimään kohteita järjestelmällisesti, vertailemaan vaihtoehtoja ja etenemään kohti tarjousta.
Viikko 7: Vuokrauksen perusteet ja vuokrattavuuden arviointi. Opit arvioimaan jo ennen ostoa, kuinka helposti asunto on vuokrattavissa ja millaiselle vuokralaiselle se sopii.
Viikko 8: Toteutusviikko, Valmentaja vastaa. Saat tukea kohdehakuun, tarjouksiin, laskelmiin ja vuokrattavuuden arviointiin.
Viikko 9: Vuokralaisen valinta, vuokrasopimus ja vuokranantajan velvollisuudet. Opit vuokraamaan asunnon turvallisesti ja ymmärtämään vuokranantajan perusvastuut.
Viikko 10: Ensimmäinen asunto ja sijoittajana jatkaminen. Rakennat oman 90 päivän toimintasuunnitelman ja tiedät, miten jatkat valmennuksen jälkeen.
Valmis Excel-pohja, jolla lasket kassavirran, vuokratuoton, oman pääoman tuoton, vastikkeiden ja korkojen vaikutuksen. Et enää istu tyhjän taulukon äärellä miettimässä mistä aloittaa.
Konkreettinen lista kaikesta, mitä sinun pitää tarkistaa ennen ostopäätöstä. Käyt sen läpi kohteen kanssa, ja tiedät heti onko sinulla kaikki oleellinen tieto - vai puuttuuko jotain kriittistä.
Sisältää: mitä pankki haluaa tietää, mitä dokumentteja kannattaa valmistella ja miten keskusteluun valmistautua.
Saat pääsyn yksityiseen yhteisöön vuoden 2026 loppuun asti. Voit kysyä neuvoja, sparrata kohteita ja saada tukea myös valmennuksen päätyttyä.
Bonusten arvo yhteensä: 346 €
Haluan, että voit lähteä mukaan rauhallisin mielin. Siksi saat 14 päivän rahat takaisin -takuun valmennuksen aloituksesta.
Käytännössä se tarkoittaa: aloita valmennus, käy läpi kaksi ensimmäistä moduulia ja tee viikkoaikatauluun kuuluvat tehtävät. Jos sen jälkeen huomaat, että valmennus ei tunnu sinulle oikealta, voit pyytää täysimääräisesti rahasi takaisin.
Ilmoittautuminen
Asuntosijoittamisen turvalliset ensiaskeleet -valmennus alkaa maanantaina 7.9.2026.
Tämä on valmennuksen ensimmäinen toteutus, ja pilottiryhmään otetaan mukaan vain 15 osallistujaa. Pieni ryhmä tarkoittaa, että liveklinikoissa on oikeasti tilaa sinun kysymyksillesi, ei massaluennon tunnelmaa.
Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä ja ilmoittautuminen sulkeutuu viimeistään 31.8.2026.
Tunnistatko nämä ajatukset?
"Ei minulla ole aikaa tähän." Valmennus vie 1-2 tuntia viikossa, ja tallenteet joustavat sinun aikatauluusi.
"En tiedä, olenko valmis." Juuri siksi valmennus on olemassa: etenet askel kerrallaan, eikä sinun tarvitse tietää kaikkea etukäteen.
"Entä jos tämä ei sovikaan minulle?" Siksi saat 14 päivän rahat takaisin -takuun. Riski on minulla, ei sinulla.
10 viikon ohjattu valmennus · alkaa 7.9.2026
Pilottihinta
497 € sis. alv
tai 2 × 275 € sis. alv
14 päivän rahat takaisin -takuu · Tallenteet mukana · Aloitus 7.9.2026
Valmennus on koulutuksellinen kokonaisuus, eikä se ole henkilökohtaista sijoitusneuvontaa. Sijoittamiseen liittyy aina riskejä, eikä valmennus takaa tiettyä tuottoa tai ostopäätöstä.
Voit jatkaa kuten tähänkin asti: lukea vielä yhden kirjan, katsoa lisää videoita ja selata asuntoilmoituksia iltaisin odottaen hetkeä, jolloin ensimmäinen sijoitusasunto ei enää jännitä. Mutta usein se hetki kestää turhauttavan kauan.
Toinen vaihtoehto on ottaa seuraavat kymmenen viikkoa yhdessä kokeneen asuntosijoittajan kanssa ja rakentaa itsellesi selkeämpi tapa edetä.
Aloittamatta jättäminenkin on päätös
Pieni käytännön yksityiskohta: Valmennus on vähennyskelpoinen kulu vuokratuloista, jos se liittyy omaan vuokraustoimintaasi. Tarkista tarvittaessa asia omasta verotuksestasi ja laita kuitti talteen.
Ensi vuonna allekirjoituksesi alla voi lukea uusi titteli: Asuntosijoittaja. Tehdäänkö siitä totta?
Kyllä - valmennus on suunniteltu juuri sinulle. Lähtökohtana on, että olet kiinnostunut asuntosijoittamisen aloituksesta, mutta et ole vielä ostanut ensimmäistä kohdetta. Et tarvitse aiempaa kokemusta.
Kyllä sopii. Samoja oppeja voi hyödyntää myös oman asunnon ostossa: opit arvioimaan sijaintia, kohteen kuntoa ja numeroita ennen päätöstä. Ja jos jätät asunnon myöhemmin pois muuttaessasi vuokralle, osaat jo ostovaiheessa valita kohteen, joka toimii myös vuokra-asuntona.
Kaikista liveklinikoista tulee tallenne, jonka voit katsoa omaan tahtiin. Voit myös lähettää kysymyksesi etukäteen, niin käsittelen sen klinikalla vaikket olisi itse paikalla.
Videoihin ja tehtäviin menee tyypillisesti 1-2 tuntia viikossa. Liveklinikka on maanantaisin 90 minuuttia, mutta tallenteen voi katsoa myöhemmin. Valmennus on suunniteltu sopimaan kiireisen arjen rinnalle, eikä vaadi kokopäiväistä opiskelua.
Ei - eikä se ole tavoitekaan. Valmennus antaa sinulle prosessin, laskutyökalut ja osaamisen, joilla teet paremman päätöksen omaan tilanteeseesi. Oston ajoitus on sinun päätöksesi.
Saat 14 päivän rahat takaisin -takuun. Käy läpi kaksi ensimmäistä moduulia ja tee tehtävät. Jos valmennus ei tunnu sinulle oikealta, pyydät rahat takaisin - ja saat ne.
Kyllä. Valmennuksen voi maksaa kahdessa erässä: 2 x 275 € (sis. alv).
Pilottiryhmä alkaa 7.9.2026 - 15 paikkaa, täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä